tiistai 29. kesäkuuta 2010

Matkalla, osa 1

Blogissani on ollut pitkään hiljaista, mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että aloitan matkakertomuksen, ennen kuin olemme takaisin kotona. Tässä siis matkan vaiheita osa 1:

Matkustimme Pariisiin autolla. Ehkä vähän hullua kolmen lapsen ja kamalan tavarapaljouden kanssa. Toisaalta kaikkia tavarat eivät olisi millään mahtuneet lentoyhtiöiden painorajoituksiin ja aika monta mielenkiintoista paikkaa olisi jäänyt näkemättä.

Ensimmäisenä matkapäivänä ajoimme Turkuun. Perillä olimme vasta iltamyöhällä, joten painelimme suoraan sänkyihin. Aamulla täytyi lähteä satamaan niin aikaisin, ettemme ehtineet edes aamupalalle, vaan saimme leipäpalaset ja kahvikupposet hotellin vastaanotossa.

Päivälautalla oli mukava matkustaa. Lapset touhusivat alkumatkan leikki- ja pelihuoneessa. Puolilta päivin aukesi laivan sauna- ja uima-allasosasto, jonne menimme herättelemään ruokahalua. Polskittuamme kylliksi menimme syömään seisovaan pöytään. Mahat täynnä kävimme vielä ohjatussa laivasuunnistuksessa ja lapset osallistuivat piirrustuskilpailuun. Loppumatka meni ihania merenrantataloja katsellessa ja sitten olikin jo aika siirtyä autokannelle.

Meillä ei ollut varattua majoitusta yöksi, joten lähdimme vain ajelemaan eteenpäin ja katselimme mahdollisia yöpaikkoja. Kävin parissa hotellissa Södertäljessa ja molemmista tarjottiin ei oota. Jostain saamastamme kartasta löytyi osoite Ytterjärnassa olevaan matkustajakotiin. Ajoimme sinne ja kuinka ollakaan siellä oli yksi huone vapaana, joka riitti meille. Ei kun lakanat sänkyihin ja muksut maaten. Katselimme miehen kanssa hetken telkkaria miniläppäriltä, mutta luovutimme, kun kumpikin lähinnä nukkui kyynärpäiden varassa.


Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen läksimme ajelemaan pieniä teitä pitkin kohti Göteborgia. Matkalla näimme opasteen Kolmårdeniin, jonne hetken mielijohteesta käänsimme ajokkimme. Hieno paikka, jossa pääsi todella lähelle eläimiä. Suosittelen! Kävimme safarillakin linja-auton kyydissä. Isoilla aidatulla alueilla eleli esimerkiksi leijonia, kirahveja, susia ja karhuja, joita sai katsella auton ikkunasta aivan läheltä. Omalla autollakin olisi voinut ajaa, mutta bussikyyti tuntui helpommalta ratkaisulta, eikä hintakaan huimannut päätä. Jokaiseen aitaukseen mennessä oli kyltit, missä luki, että autosta ulos nouseminen ja ikkunoiden avaaminen on hengenvaarallista. Itselleni ainakaan ei olisi ensimmäisenä tullut mieleen nousta autosta, sen verran kunnioitusta auton vieressä olleet (puoli)villit eläimet herättivät.


Kolmårdenin mennessä kiinni, lähdimme ajamaan kohti Göteborgia. Meillä ei ollut varattua huonetta, joten vanhempani etsivät internetistä mahdollisia vapaita hotellihuoneita. He vinkkasivat yhdestä hotellista aivan Göteborgin lähellä, josta saimme huoneen ja pääsimme nukkumaan illan kääntyessä yöksi. Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Tanskaa, mutta siitä lisää myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Hei taas ! Ihana lukea matkarapoasi ja oli hienoa tavata DesignTORIn merkeissä...

    Aurinkoisin terveisin,

    =)

    VastaaPoista
  2. No heipä hei! Oli kiva tavata ja hauska, että ehdit pistäytymään blogissakin! Nyt tuli paineita päivittää matkakertomusta, kun tiedän, että joku on sitä lukenut... =D

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuulumisia.
    Arvaa vaan monestiko näitä olen käynyt kurkkimassa. ;)
    Eilisestä lehdestäkin huomasin jutun sinusta ja ranskalaisesta parvekkeesta.
    Terveisiä; myös S:ltä viime talven eskarikaverille.

    VastaaPoista